Luulisi poliitikon innostuvan.

Heimot olivat osittain päällekkäisiä. Samassa keskustelussa saatettiin puhua testosteronista, bitcoinista ja sananvapaudesta. Trumpin voittoa ne eivät yksin selitä, mutta ne olivat näkyvä osa hänen ympärilleen rakentunutta liittoumaa.

Trump istui Joe Roganin vieraana lähes kolme tuntia. Myös Kamala Harris kävi podcasteissa, mutta vaalien ympärille syntyi silti kertomus demokraateista, jotka eivät uskalla puhua ilman valmiiksi hiottuja vastauksia.

Kertomus oli epäreilu mutta tehokas. Toinen puhuu kuin ihminen, toinen kuin viestintäosasto.

SUOMESSAKIN kannattaa katsoa, missä keskustelua käydään – ja ketkä sitä seuraavat.

Finnpanelin listalla ajalta 14.-27. lokakuuta 2026 A-Talkin katsotuimman jakson keskikatsojamäärä oli 45 vuotta täyttäneiden joukossa 594 000. Alle 45-vuotiaiden kahdenkymmenen katsotuimman Yle-ohjelman listalle A-Talk ei mahtunut lainkaan. Listan viimeisellä ohjelmalla oli 53 000 katsojaa. Mukana on myös verkkokatselu.

Television poliittisissa keskusteluissa voi siis esiintyä säännöllisesti ja jäädä silti suurelle osalle nuoremmista täysin vieraaksi.

Samaan aikaan Sijoituskästin jakso voi kerätä pelkästään YouTubessa 200 000 näyttökertaa. Tekijät ovat kertoneet saavansa Spotifysta noin 20 000 euroa kuukaudessa. Pitkä keskustelu on myös liiketoimintaa: alustalle on arvokasta, että sen parissa viihdytään.

Television keskikatsojamäärä ja YouTuben näyttökerrat ovat eri mittareita. Kokonaisten podcastjaksojen luvutkin kertovat silti vain osan vaikutuksesta.

VIDEOPODCAST on lyhytvideoiden raaka-ainetta. Kahdesta tunnista leikataan minuutti, jossa vieras sanoo jotakin kärjekästä, yllättävää tai ärsyttävää. TikTokissa katkelma voi kerätä enemmän katselukertoja kuin kokonainen ajankohtaisohjelma televisiossa.

Kasvua rakennetaan ristiinpölyttämällä yleisöjä. Somesta tunnettu vieras tuo seuraajansa ohjelman luo ja saa vastineeksi uusia. Kirjan julkaiseminen auttaa täälläkin, aivan kuten aamutelevisiossa. Sponsorina saattaa sopivasti olla äänikirjapalvelu.

Omassa kuuntelussani yhteiskunnallisten podcastien maailma näyttää usein miehiseltä ja oikealle kallistuvalta.

Aihepiirit toistuvat: teknologia, raha, menestyminen, koneet ja laitteet. Historia, varsinkin Rooma ja toinen maailmansota. Ruokavalio, miesten terveys ja lihasten kasvattaminen. Seksuaalinen valinta ja parinmuodostus.

Välillä kasvatetaan sijoitussalkkua, välillä hauista ja välillä selitetään, miten nämä vaikuttavat pariutumismenestykseen.

Kuinka paljon tällaista sisältöä perinteinen televisio enää tarjoaa? Omassa katselussani sille ei tunnu löytyvän edes puolta tuntia viikossa. Verkosta sitä saa loputtomasti.

Myös puhetavassa on jotakin tuttua. Vielä 1990-luvun televisiossa oli tilaa Jari Sarasvuon kaltaisille vahvoille persoonille, suorille mielipiteille ja äijämäiselle itsevarmuudelle. Ehkä osa tästä tarjonnasta ja sen yleisöstä on löytänyt toisensa uudelleen verkossa. Yhteiskunnalliset näkemykset tulevat treenivinkkien ja menestystarinoiden mukana.

PODCASTIN kiinnostavin ristiriita on kuitenkin muualla. Ulospäin formaatti voi näyttää kovalta ja provosoivalta. Vieraalle se saattaa olla tavattoman lempeä.

Monessa kuuntelemassani ohjelmassa vieras saa puhua pitkään ja vapaasti. Jos kysymys ei miellytä, hän voi ehdottaa toista aihetta. Juontaja suostuu. Keskustelu jatkuu, vieras viihtyy ja seuraavakin vieras uskaltaa tulla.

Vieras saattaa esittää jotakin pöyristyttävää tai tutkimustiedon vastaista. ”Ihanko totta”, juontaja vastaa. Tai keskustelun siirtyessä perintöveroon: ”Kuulostaapa kauhean epäreilulta sinua ja perhettäsi kohtaan.”

Myötätunto on kaunis asia. Joskus sen rinnalle kaipaisi jatkokysymystä.

PERINTEINEN media rakensi vähitellen itselleen journalistiset säännöt ja rajan mainonnan ja toimitustyön välille. Taustalla olivat niin ammattiylpeys, yhteiskunnallinen vastuu kuin kaupallinenkin etu: luottamus oli liiketoiminnan voimavara.

Internetin huomiotaloudessa yhteys näyttää heikommalta. Pöyristyttävä väite voi tuottaa erinomaisen klipin, vaikka se ei kestäisi tarkistamista. Alusta saa katseluaikaa, tekijä näkyvyyttä ja sponsori yleisön. Virheellinen väitekin on ehtinyt tehdä työnsä ennen kuin kukaan kysyy, pitikö se paikkansa.

Huomiosta kilpailtaessa tämä antaa etumatkaa podcasteille, jotka eivät ole sitoutuneet samoihin sääntöihin. Toinen tarkistaa väitettä, kun toinen julkaisee siitä jo kolmatta klippiä.

JA TÄMÄN kaiken sanottuani: poliitikot, menkää podcasteihin!

Kaksi tuntia puheaikaa ja kiinnostunut keskustelukumppani. Tämmöistähän olette aina toivoneet.

Vastassa voi olla eri tavalla ajatteleva juontaja, mutta hän haluaa kiinnostavan jakson. Kokeneen poliitikon luulisi pärjäävän. Jos yrittäjä saa kertoa kaksikymmentä minuuttia verotuksen kurjuudesta, ehkä siinä ehtisi itsekin kertoa, mitä veroilla rahoitetaan.

Jo oman poliittisen uran kannalta on vaikea ymmärtää, miksi tällaisen tilaisuuden jättäisi käyttämättä.

Samalla toivon lisää keskustavasemmistolaisia podcasteja. Sellaisia, joissa puhutaan rahasta, teknologiasta, menestyksestä ja hyvästä elämästä kiinnostavasti ja omista arvoista käsin. Kyllä yhteisvastuustakin pitäisi riittää keskusteltavaa kahdeksi tunniksi.

Ehkä pitää perustaa oma.

Siihen asti: poliitikot, menkää niihin podcasteihin, joita jo on.